maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen

Minkähän kappaleen valitsisin tänne vuoden viimeisenä...? Itse asiassa en joutunut miettimään valintaani kovinkaan kauaa kun selasin hieman taaksepäin kuunteluhistoriaani. Niin, Spice Girls. Tämä naisviisikko palasi listoilleni syksyn aikana kun tajusin miten toimivia ja aikaa kestäneitä tanssikappaleita heillä on. Kappaleiden parissa on ehdottomasti pakko laulaa mukana, oli laulutaidot sitten minkälaiset, mutta pakko se on laulaa.

Monet vuodet olen vähän vältellytkin kuuntelemasta tätä yhtyettä, mutta jokin veti minua näiden hittikappaleiden puoleen tänä syksynä. Jotain tällaista voisin kaivata jopa nykyiseen pop musiikkiin, joka on vähän liiaksi mennyt todella nopeaan ja dubstep tyyliseen suuntaan.

Vaikka näiden kappaleiden kuunteluinto ei ole ollut vuosien aikana aina niin korkea niin nekin vuodet olen silti säilyttänyt omistamaani Spice Girls napapaitaa (..ei varmaankaan kaipaa selittelyä...) ja samaisella yhtyeelle kuvitettua peltirasiaa. Kai tämä viisikko sitten vain seuraa  mukanani aina jollain tapaa.

Ehdottomasti siis yksi parhaista;
Spice Girls - Who do you think you are




Ja tällä kertaa kirjoitus loppuus sitten seuraaviin toivotuksiin eli:

Bonne Année 2013!

(noh, täytyyhän sitä vähän opiskeltua ranskaakin käyttää, tosin tuonkin sananparren varmistin netistä)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti