Onni

The Strokes - Trying Your Luck
http://www.youtube.com/watch?v=-LYbWn_Oit8

"And I lost my page again
I know this is so rare
But, I'll try my luck with you
This life is on my side
Well, I am your one?
"Believe me, this is a chance," oh oh "

Hetki

Sovitellessani jalkaani vihreitä nahkakenkiä, kaupassa alkoi taustalla soida sattumalta Amy Winehouse ja Valerie. Olo oli samalla jotenkin pirteä, mutta haikea. En pysty selittämään tarkasti, mutta edelleen kuullessani naisen kappaleita tunnen haikeutta hänen poismenostaan. Muistan, miten ensimmäisen kerran kuultuani kappaleen Rehab tunsin löytäneeni jotain uutta ja voimakasta. Ihastuin Winehousen jätkämäiseen, mutta samalla vahvaan naiselliseen tyyliin tuoda itseään esille.

Amy Winehouse - Brother

Tähtiä

Mieleeni juolahti etsiä musiikkivideoita, joissa esiintyy viimeistään nykyään tunnettuja näyttelijöitä. Paljonhan tällaisia musiikkivideoita onkin, mutta poimin tänne ylös niistä neljä, joista osa on itsellenikin vieraampia tai täysin ennalta näkemättömiä.

Danko Jones - Full Of Regret
- Elijah Wood & Selma Blair

The Shoes - Time To Dance
- Jake Gyllenhaal

Savage Garden - I Knew I Loved You
- Kirsten Dunst
(Tämä todellakin yllätti minut. En yhdistäisi kuitenkaan ensimmäisenä mielessäni Savage Garden musiikkia Kirsten Dunstiin ja ehkä tämänkin takia video vaikuttaa vain vähän omituiselle.)

Fatboy Slim - Weapon Of Choice
- Christopher Walken
(Vaikken ole nähnytkään maailman jokaista näyttelijän tähdittämää musiikkivideota, voisin silti sanoa tämän olevan niistä paras. Ehdottomasti yksi parhaimmista musiikkivideoista ylipäätään! )

Etsimistuokioni saattoi hetkellisesti jopa piristää tätä laahaavaa maanantaipäivääkin. Viimeisin kappale saa kyllä muutenkin aina kuuntelijan vireystilan nousemaan.

Itseänikin hämmentää

Tämä taitaa taas kuulua sarjaan oudoimmat mieltymykset musiikin saralla. Cheekin musiikki ei ole sellaista, mitä kuuntelen vapaa-ajallani paljon, mutta välillä vain huomaan ajautuneeni kuuntelemaan miehen soitetuimpia kappaleita. Usein huomaan loppujen lopuksi turhautuvani sanoituksiin ja yleisesti musiikkiin, mutta samanaikaisesti huomaan kuitenkin miten yhtäkkiä laulankin näiden kappaleiden mukana. Kai sitten ihminen selvästi tarvitsee välillä vain jotain todellakin hömppää...?

Seuraavassa Cheekin kappaleessa ja videossa on jotain mukavan hellyyttävää. En tarkalleen tiedä milloin video on tehty, mutta se voisi varmaankin ajoittua vaatteiden perusteella enemmän 2000-luvun alkuun. Kun näen jossain tämän videon jään usein sen katsomaan. Videolle on rakennettu tyypillinen vitsi, joka kotikutoisuuden ja ylellisemmän elämän yhdistelmällään laittaa hymyn huulilleni. Oikeastaan mieleeni onkin jäänyt enemmän video kuin kappale, joka antaa videolle vain rytmin kun naislaulajankin äänikin lähinnä vain häiritsee.

Näin ihan lauantaiaamuun Cheek ja Avaimet sun kiesiin

Ehkä jotain

Uskottelen itselleni etten menettänyt mitään kun Blur, The Specials ja New Order esiintyivät Hyde Parkissa Lontoon Olympialaisten päätöspäivänä 12.8. Sen verran mielenkiintoinen kolmikko, etten olisi ehkä osannut olla pettynyt huonommistakaan esityksistä. Näkemistäni lyhyistä tallenteista ei kuitenkaan voi sanoa laajempaa mielipidettä.

Blur ja The Specials ovat näistä kolmesta ne, jotka saivat minut ensiksi hihkumaan yhtäaikaa innostuksesta ja kummallisen sekaisesta pettymyksestä kun tajusin kuitenkin heti, etten tulisi todistamaan tätä näkymää. Minulle vieraampi, mutta silti hyvä New Order oli sitten sellainen mukava lisähehkutuksen kohde samaisessa pettymyksen vallassa. Jollain kummallisella tavalla iloitsin ja kirosin siis tätä konserttia. No, ainakin konsertti toteutettiin ja osa maapallon väestä pääsi siitä jopa nauttimaankin.

Näin asiaan liittyen en ole vieläkään tutustunut The Specialsiin täydellisesti eli kuunnellut kokonaisuutena levyjä, mutta kokoonpano on pysynyt silti hyvän aikaa listoillani nostattamassa mielialaa ja tuomassa myös välillä ajatuksia omaankin päähän. Jokin tässä kokoonpanossa on sellaista, mikä kiehtoo minua hämmentävän paljon; selkeä visuaalinen ilme ja se mihin ajankohtaan brittien historiaa yhtyeen musiikki ajoittuu. Yhtyeestä on kiinnostava lukea ja voisin lukea itsekin seuraavan virallisen esittelyn ajan kanssa:
http://www.thespecials.com/the_band.html

The Specials - Live In Glastonbury on myös mukava laittaa soimaan.

Niin ja voisinko lopettaa vielä(?). Blur saa odottaa omaa nostettaan kuitenkin vielä (ja niitä nosteita ajan mittaan varmasti tulee löytymäänkin). Esimerkiksi kappale Out Of Time saa löytää tarpeeksi täydellisen lakonisen hetkensä soidakseen täällä.

Ehkä sen verran vielä kuitenkin kirjoitan ja avaudun Lontoon Olympialaisista. Näin vähemmän urheilullisena kisoja on aina yllättävän hauskaa seurata, etenkin juoksua. Tämä ei kuitenkaan ollut viimeisen kappaleeni avautumisen syy vaan syy on Olympialaisten päätösjuhla, joka jo sunnuntaina olikin. Spice Girls sai nimittäin minutkin lievään tunteelliseen tilaan. Minunkin kasettisoittimestani kun heidän kappaleet aikoinaan soivat.

Yksi niistä unohtumattomista...

Depeche Mode - Walking In My Shoes

Yhtye, kappale ja Martin Goren salmiakkiruutuinen neule.