sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kickstart

Taidan lähteä kohta ulos suuntana bodarikehon toteuttaminen kuntosalilla.

No jaa, lähinnä taidan mennä salille liikuttelemaan vain laitteita ja toivomaan jonkun lihaksen virkistyvän edes vähän. Olen nyt valmistautumassa lähtöön, joka tulee olemaan räpiköimistä pelottavasti pahempaan suuntaan etenevässä lumisateessa. Energiaa on myös nostatettu Redraman kappaleella Kickstart. Pääsin kuulemaan tätä artistia hämmentävällä tavalla eilen ja vaikka pidinkin tästä kappaleesta jo etukäteen, niin tänään lähdin pureutumaan kappaleen sanoituksiinkin paremmin. Kappale on soinut aamusta saakka päässä pakottaen kirjoittamaan siitä.

Musiikin saralla en aina ole kansainvälisyyden tavoittelemisen kannalla, koska se tuntuu helposti vain aiheuttavan kappaleiden tasapaksuuntumista. Pelkkä musiikin sanominen kansainväliseksi ei välttämättä kerro hyvästä laadusta. Kun kuulin Kickstart kappaleen ensimmäistä kertaa en tiennyt sen olevan kotimaista tuotantoa ja uskoinkin kappaletta hyväksi ulkolaiseksi tanssikappaleeksi. Kotimaisuus oli tietysti plussaa, mutta silti toissijaista, koska hyvä kappale on hyvä kansallisuudesta riippumatta.

Kickstart on hyvin tätä hetkeä, mutta kuulostaa silti omalta itsenäiseltä kappaleeltaan. Kappale edustaa mielestäni juuri oikealla tavalla sitä toivottua kansainvälisyyttäkin. Kuunnellessani kappaletta huomaan, miten itseäni innostaa se taustalla kuulemani ammattilaisuus ja tapa hioa asioita yhä paremmaksi.

Toivon aina, että eri musiikkityylin edustajat saisivat laajempaa soittoa eri puolilla maailmaa. Vaikka Kickstart edustaakin juuri sitä tyyliä, mitä radio soittaakin mielestäni ehkä hieman liikaa, niin näin hyvälle kappaleelle kuitenkin voi sen soittotilan suoda.

Yllättäen taidan siis jäädä odottamaan Redraman joskus hamassa tulevaisuudessa ilmestyvää uutta levyä. Ainakin tässä kappaleessa kaikki on kohdallaan; sopivassa suhteessa hyvää energiaa yhdistettynä osuvaan, aggressiiviseen ja todella vikkelään sanoitukseen.

Tästä vuodesta näyttää selvästi tulevan minulle jonkinlainen Suomi hip hopin vaellus, mitä seuraavaksi... tänään kuitenkin:

Redrama - Kickstart






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti