perjantai 28. syyskuuta 2012

Kun osaisi vain olla...

Harmittelen usein sitä, miten vähän itselläni tulee kuunneltua levyjä täysin ilman muita taustahälinöitä. On ihana omistaa musiikkia levyjen muodossa ja haluaisinkin ottaa enemmän irti niistä ja syventyä nykyisiinkin omistamiini paremmin. Kuuntelen usein levyjäni kuulokkeista liikkuessani tai istuessani bussissa, mutta eihän se ole sama kuin jos sulkisin silmäni, lepäisin sängyllä ja selaisin levynkansia sekä sanoituksia kuunnellessani samaisen levyn musiikkia.

Olen mielessäni muodostanut myös todellisen ihannekuvan muutamien vuosikymmenien takaisista ajoista kun nuoriso kulutti suosikkilevyjään puhki ja elivät vahvasti mukana aikansa musiikissa. Välillä koen itse ainoastaan vain harhailevani yhdestä kappaleesta toiseen internetin syövereissä. Tästä syystä en varmasti edelleenkään ole tottunut lataamaan musiikkia internetistä ja keräämään musiikkiani koneelle. Koen loppujen lopuksi musiikin kuuntelun koneelta siltikin liian rauhattomaksi, vaikka päivittäin YouTube -sivustoa käytän. Ristiriitaista, mutta internet tarjoaa kuitenkin erittäin laajat mahdollisuudet etsiä uutta ja tutustua vanhaan.

...ja niin, lopetusta en nyt vain keksi.

Illalle kuitenkin seuraavat kappaleet:

Eric Clapton - Cocaine 

John Lennon - How Do You Sleep
http://www.youtube.com/watch?v=LNjTPZW7GCU

Lou Reed - A Walk On The Wild Side

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti